sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Syksyä

Ihana kesä ja loma ovat takanapäin, syksyn kauneuskin alkaa olla olla mennyttä. Päivät lyhenee ja pimeys tulee jo varhain, mutta se ei minua haittaa. Harmissani olen vasta kun tulee liukasta.

Sukututkimus ja siihen liittyvät tarinat ovat olleet viime aikana tauolla, kun töissä olleet muutosneuvottelut veivät voimat. Jännitin lopputulosta niin paljon, että sain niskan, hartiat ja yläselän täysin jumiin, niin että tietokoneen käyttö vapaa-aikana oli mahdotonta. Nyt olo on helpottunut henkisesti, kun irtisanomiset eivät koskeneet minua, mutta kroppa ei vieläkään ole kunnossa. Osa-aikaisia lomautukset luultavasti koittaa jossain vaiheessa, mutta se haittaa. 

Potkutkaan eivät olisi olleet taloudellinen katastrofi, vaikka hallitus tekeekin siihen kohdistuvia leikkauksia, ottaen vähempiosaisilta ja antaen rikkaille. Henkisesti olisin kokenut epäonnistuneeni, jos olisi tullut kenkää. Vaikka kääntelen asia mielessäni kuinka ja yritän olla positiivinen, koen irtisanomisen tarkoittavan, että työtäni ei arvosteta. Onneksi vältyin siltä ja toivottavasti saan olla töissä vielä ne muutamat vuodet, joita työurani vaatii ennen eläkkeelle pääsyä.

Julkaisen piakkoin Heikki Mikkonen II, mutta vielä täytyy välttää pitkää tietokoneella oloa, joten saa nahdä teenkö sen tänään vai vasta ensi viikonloppuna.

Lähin kelikamera Oulussa tänään 15.10.2023 klo 13:19

Ei kommentteja: