C-rakennus on neljäs, ja jää viimeiseksi Oysin eli Pohteen rakennuksista, 

jonka suunnittelussa olen mukana.

Talo nousee tulevina vuosina kohtaan, missä oli aiemmin päivystys, paikka ympyröity punaisella.

Kuva kaapattu Ylen paikallisuutisten videosta.

Talven selkä taittuu ja sukututkimus muuttuu pian harrastuksesta työksi, sillä minulla on enää 25 työpäivää jäljellä. Vielä viime kesänä ajattelin, että jatkan osa-aikaisena Oys C-rakennuksen suunnitteluprosessissa ainakin vuoden pidempään. Mennyt syksy oli meidän perheessä todella rankka, itsellä oli vain pientä kremppaa, mutta välillä jo pelkäsin menettäväni puolison verenmyrkytykseen, joka oli seurausta luomen poistosta. Kun elämä joulun alla alkoi näyttää valoisammalta, kypsyi mielessäni päätös ryhtyä oloneuvokseksi, että ehdimme viettää myös terveitä eläkepäiviä.

Teen nämä muutamat viimeiset viikot lyhennettyä työaikaa, pidän pois saldoja, joita kertyi kiireisinä työaikoina, ja niinpä sukututkimus on jo saanut enenevän osan päivän tunneista. Olen tehnyt mielenkiintoisia löytöjä Matti Kallenpoika Mikkosen Liinu-vaimon sisarista, tai paremminkin sukuun naiduista ihmisistä.

Liinun kaksi siskoa päätyi Ameriikkaan, Michiganin Gogebic Countyn Ironwoodiin, jossa Mattikin oli toisella reissullaan. Kaisa Erika meni naimisiin kesäkuussa 1907 Iisakki Harjun kanssa, kun mies oli ehtinyt olla leskenä reilut seitsemän kuukautta, eli ihan ”laillisen ajan”.

Sen sijaan nuorempi sisko, Ida Kustaava asteli vihille Kalle Kustaa Pohjolan kanssa heinäkuussa 1901, vaikka miehellä oli vaimo Suomessa. Esteettömyyttä ei varmistettu Ameriikassa kovin tarkasti, riitti kun vakuutti olevansa vapaa.

Mitään tietoa avioerosta ei löydy, ja Lehtimäen kirkonkirjoissa Kalle on merkitty Loviisa Heikintytär Isoahon puolisoksi vielä 1920. Kalle ehti olla kaksinnaineena lähes 25 vuotta, sillä suomivaimo kuoli vasta huhtikuussa 1926. Pariskunnalle syntyi Emil poika 1887, joka oli alle vuoden vanha, kun isä nousi valtamerilaivaan. Poika kuoli puolitoistavuotiaana, joten Kalle ei liene nähnyt tätä enää lähtönsä jälkeen.

On pieni mahdollisuus, että Kalle ja Loviisa päättivät yhteisellä sopimuksella avioliiton purkamisesta, sillä tuohon aikaan oltiin aika epämuodollisia, ja moni viis veisasi kirkon mielipiteestä. Jatkan kuitenkin etsimistä, saattaahan tieto virallisesta avioerosta putkahtaa esille jossain vaiheessa.

Vuosisadan alussa avioliitto ja avioero olivat työläispiireissä keskenään sovittavia asioita. Monilla pareilla oli tapana mennä Suomessa ”omantunnon avioliittoon”, josta he ilmoittivat lehtiuutisilla. Näin tekivät ne, jotka vastustivat kirkon valtaa, mutta viranomaisten silmissä liitot olivat laittomia. Siveyspoliisit etsivät aviotta yhdessä asuvia ja siitä saattoi joutua jopa vankilaan. Siviilivihkiminen tuli mahdolliseksi vuonna 1918, jonka jälkeen omantunnon liitot vähenivät.

Joulu on taas ... tai ainakin ihan kohta

On jälleen se aika vuodesta, kun vuorokaudessa on vain kaksi pimeää vastakkain. Ylihuomenna minulla ja miehelläni on juhlan aihetta, 40-vuotis hääpäivä. Sitä piti juhlia Gran Canarialla, mutta kohtalo puuttui peliin, emmekä päässeet reissuun sairauksien vuoksi. Matkan peruminen kirpaisi, mutta enää ei harmita niin paljon, kun lehdissä kerrottiin, että saarella satoi aika rutkasti lunta 😁

   Nyt voimme kehua, että kävimme kuitenkin ulkomailla ottamassa aurinkoa, tuo outo valoilmiö näyttäytyi tänään Haaparannassa. Tosin aurinko jaksoi nousta vain hivenen horisontin yläpuolelle, ja merisumu piilotti oranssin pallon jo ennen Kemiä, joten paluumatka menikin pilvisessä säässä. Vastaantulevaa liikennettä oli aivan jatkuvana jonoa, mutta onneksi matkan varrella on paljon ohituskaistoja, eikä ”läheltä piti” ohituksia juurikaan enää ilmene. Kotiinkin ehdittiin ennen pimeän laskeutumista, vaikka montaa valoisaa tuntia ei päivää mahtunut.

   Sairasteluista huolimatta onnistuin tänäkin vuonna kirjoittamaan joulutarinan, kun olin kerrankin etuajassa, ja sain kertomuksen lähes valmiiksi jo syyskuussa. Voit lukea sen ”Joulutarina 2025” otsikon alta.

Oikein hyvää joulua ja antoisia lukuhetkiä kaikille

Hyvää kesää

Keskikesän aika lähestyy, sitä ei suinkaan ole vielä ohitettu, vaikka yötöntä yötä vietettiin juhannuksena. Moni väittää, että kesä loppuu mittumaarin eli midsummerin aikaan, mutta oikeastihan se vasta alkaa silloin.

Entiwanahaan keskikesää juhlittiin 13. heinäkuuta eli silloin kun kesälomani koittaa. Vaikka täälläkin on suvi suloinen, ei Oulussa ole ollut tänä kesänä vielä yhtään hellepäivää. Ei sillä, että niitä kaipaisin, sukututkijalle viileät sadepäivät ovat tervetulleita, aika kuluu tietokoneen ja kirjojen äärellä, juuri hain 7 kappaletta Oulun historiaa käsitteleviä kirjastosta. Kerään aineistoa seuraavan Mikkosen sisaren, Kaisa Leenan tarinaan. Ennen kuin alan työstää kertomusta Kaisasta, yritän saada äidin isän äidin eli Pyykkösten sukututkimuksen julkaisukuosiin.

Keväällä sain Mikkos Matin tarinan valmiiksi, ja se on nyt kiertänyt luettavana muutamalla hänet tunteneella. Kertomuksen työstämiseen sain suunnattoman paljon Matin tyttärentyttäreltä Saara Uromolta ja naapurilta Taisto Kostamolta sekä muilta sukulaisilta. Suuri kiitos kaikille heille!

Matin tarina on luettavissa tämän blogin kohdassa:

3-2-4 Matti Kallenpoika Mikkonen

Harkitsen jälleen vakavasti tästä blogista luopumista, sillä en saa teksteistä sellaisia kuin haluaisin. Varsinkin kuvien lisääminen on hankalaa, niitä ei saa millään keinolla näkyviin oikeanlaisena. Jos vain löydän toisen alusta julkaista tarinoita oikean näköisinä, jää tämä blogi historiaan.

null

Ihana joululoma ja viimeiset jouluvalmistelut käsillä. Vietämme puolison kanssa tänään myös 39-vuotis hääpäivää, aivan arkisissa merkeissä, ehkä juhlistamme asiaa ensi vuonna enemmän.

Tämän vuoden jouluinen kertomus on luettavissa välilehdellä: Joulutarina 2024

Huomasin, että omat vastoinkäymiset sekä maailmantilanne vaikuttivat vähän liikaakin siihen millainen tarinasta muotoutui, mutta löytyy siitä iloisiakin asioita.

Oikein hyvää joulua kaikille ja olkoon tuleva vuosi 2025 parempi koko maailmalle.

 

Syksy riipii lehdet puista

Hieno ja pitkä kesä on takanapäin ja kellanruskeat lehdet peittää tienoon, mutta edelleen ruoho viheriöi ja orapihlaja-aidan oksisto sinnittelee kesäisenä.

Vielä muutama viikko sitten oli paljon kesäisempää, kun kävimme pikkuserkun kanssa kahvittelemassa ja ihailemassa auringonlaskua Nallikarissa. Kiitos Oulun vierailusta ihanalle sukulaiselleni Sarille, johon pääsin tutustumaan vasta joitakin vuosia sitten, mutta joka on niin sielunkumppani, että tuntuu kuin olisimme olleet aina ystäviä.

Lisäsin tähän blogiin uuden sukututkimustarinan, jossa kerrotaan kartoin ja tekstein seudusta missä isäni puolen esivanhemmat, Mikkosen perhe asui Kalle-pojan syntymän aikaan.

Tarina löytyy kohdasta:    3.2.3 Kalle Fredrik Mikkonen