Loma on lopuillaan, mutta kesää riittää vielä. Vaikka yöt
ovat tummuneet ja viilenneet on useana päivänä ollut aurinkoista. Kuluva kesä
on ollut mielenkiintoinen sekä säiden että kokemusten puolesta.
Tarkemmin tekemisiäni erittelemättä kerron
vain, että osallistuin Oulun Muusajuhlien Elämäntarina-työpajaan, jonka
järjesti yhteistyössä Huutomerkki ry ja Oulun Kesäyliopisto. Marja-Riitta
Vainikkalan vetämä lauantaipäivä oli antoisa, vaikka tekstiä ehti syntyä vähän.
Ideoita ja ohjeita kertyi muistikirjaan siitäkin edestä. Ja mikä myös erittäin
tärkeää, tapasin muita kirjoittajia ja sain uusia kontakteja. Laitan tuohon vasemmalle "Hyödyllistä ja/tai mielenkiintoista" katekoriaan pari Kaleva.fissä olleen jutun linkkiä.
Näillä eväillä on
hyvä jatkaa taas kun sataa räntää ja on aikaa kirjoittaa, kun ei huvita mennä
ulos pimeään ja märkään. Mutta ei mennä sinne vielä vaan nautitaan auringosta
niin kauan kuin se hellii pohjoisen ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti